Jaakko A. Ojala haastatteli FM (väit.) Teppo Ylitaloa
Teppo Ylitalo väitteli pohjalaisuudesta
FM (väit.) Teppo Ylitalo väitöstilaisuudessa
Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo väitteli lauantaina 20. syyskuuta Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa pohjalaisuudesta aiheesta ”Nurkkakuntaisia puukkojunkkareita vai parhaita suomalaisia? – Pohjalaiset ja pohjalaisuus oppineiden julkaisuissa 1841-1875”. Vastaväittäjänä oli yliopistonlehtori, dosentti Kati Parppei, Itä-Suomen yliopistosta, ja kustoksena toimi professori Laura Kolbe.
Teppo Ylitalo on lapualaissyntyinen eteläpohjalainen, asunut Seinäjoella ja nykyään asuu Jämsässä.
Hän työskentelee Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtajana Helsingissä. Kotiseutuliitto on Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö, jonka noin 730 paikallisessa jäsenjärjestössä toimii noin 100.000 aktiivista kansalaista.
Aiemmasta työhistoriasta Teppo Ylitalo kertoo ”Työskentelin pitkään Lapualla Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa, välillä Etelä-Pohjanmaan liitossakin, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella sekä Keski-Suomeen muuton jälkeen Keuruun museon johtajana.”
Kysymykseeni siitä, että miten Teppo kiinnostui aiheesta, hän vastaa olleensa aina aktiivinen osallistuja ja kaikenlaisia luottamustehtäviä on kertynyt runsaasti. ”Kun mielenkiinto on kohdistunut aika lavealle, yhdistävää punaista lankaa on välillä ollut vaikea hahmottaa, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna oikeastaan kaikkia tehtäviäni yhdistää jollakin lailla paikalliskehittäminen. Uskon vahvasti paikallisuuteen, paikallisyhteisöön ja yhteenkuuluvuuteen” Teppo tiivistää. Hän myös jatkaa ”Pohjalaisuus yhteisöllisenä identiteettinä on kiehtonut minua pitkään. Olen mielessäni kysynyt, miksi onkaan näin, mistä onkaan kysymys. Väitöstutkimuksessani sain etsiä siihen vastauksia. Ja tottakai, se oli matka paitsi pohjalaisuuteen, myös omaan pohjalaissuhteeseeni.”
Teppo Ylitalon väitöskirjassa tarkasteltiin oppineiden käsityksiä pohjalaisista ja pohjalaisuudesta 1841-1875. Pohjalaisista luotiin tutkimusaikana kuvaa parhaina suomalaisina, jotka olivat muita tarmokkaampia, rohkeampia, kätevämpiä ja itsenäisempiä. Pohjoispohjalaiset erottuivat rauhallisina kauppiasluonteina, eteläpohjalaiset taas tappelunhaluisempina ja kiihkeämpinä. Rannikon ruotsinkielisissä yritteliäisyys ja muut parhaiksi nähdyt ominaisuudet korostuivat. Pohjalaiset olivat toimineet Suomen kilpenä puolustaessaan sitä urhoollisesti ja ajoin itsenäisestikin ja tuottaneet maalle suuren osan sen sivistysmiehistä.
Tutkimuksen kohteena olevana aikana pohjalaiskuva oli hyvin pitkälti Zachris Topeliuksen 1840-luvulla rakentama. Tätä kuvaa hän itse ja muut pohjalaistaustaiset oppineet toistivat ja täydensivät. Topeliuksen käsitykset heijastivat suoraan Pohjalaisen osakunnan aatteita, ja niiden kautta Topelius rakensi tietoisesti perusteet osakuntalaisten kunnianhimolle ja rettelöinnille.
Esittämällä pohjalaiset suomalaisten parhaimmiksi ja korostamalla heidän kansallista merkitystään pohjalainen sivistynyt keskisääty pyrki nostamaan omaa yhteiskunnallista asemaansa ja pääsemään osaksi hajoavan sääty-yhteiskunnan jälkeistä kansallista eliittiä. Topelius ja eräät opettajat Pohjanmaalla pyrkivät myös nostamaan Pohjanmaan ruotsalaisten kansallista merkitystä. Tutkimusajan pohjalaisuus hahmottui kuvaajien aatteelliseksi strategiaksi, jolla haluttiin nostaa Pohjanmaan ja pohjalaisten yhteiskunnallista arvoa ja merkitystä.
Kun pyydän Teppoa kuvaamaan sitä, miten pohjalaisuus näkyy nykypäivänä, hän vastaa ”Käsitys pohjalaisuudesta on tänä päivänä edelleen hyvin vahva ja monesti myös stereotyyppinen. Joillekin se on yleispohjalaisuutta, joillekin etelä-, keski-, tai pohjoispohjalaisuutta, joillekin vielä paikallisempaa. Pohjalaisuuden paras puoli on siinä, että se yhdistää ihmisiä: me koemme merkitykselliseksi olla pohjalaisia ja olemme yleensä ottaen terveellä tavalla ylpeitä pohjalaisuudestamme.”
Teppo jatkaa ”Parhaimmillaan pohjalaisuus on minusta oma-aloitteista, yritteliästä, tulevaisuudenuskoista, rehtiä ja itseironista juurevuutta, jossa sopivasti voidaan sparrata toisia hyväntahtoisella kiusoittelulla ja positiivisen kateuden kehällä. Minä näen tämän päivän pohjalaisuuden suurena yhteisöllisenä voimavarana, jota kannattaa vaalia – silti muistaen, että pohjalaisen ei tarvitse olla tietynlainen, vaan jokainen kelpaa mukaan omanlaisenaan.”
Teppo tunnustaa, että joskus pohjalaisuuden korostaminen saattaa lyödä ”yli laidan” ja silloin joutuu pohtimaan suhdettaan siihen ja miettimään millainen pohjalainen itse haluaa olla.
Tepon käsitys omasta pohjalaisuudesta syventyi työn aikana. Se ohjasi tarkastelemaan myös tämän päivän pohjalaisuutta ja ylipäänsä alueita ja valtiota rakennettuina. Tämän päivän maailmassa on entistä tärkeämpää ymmärtää, että valtiot ja yhteiskunnat, alueet ja yhteisöt, eivät ole annettuja, vaan perustuvat viime kädessä yhteiseen tahtoon ja sopimiseen. ”On erittäin tärkeää, että me tässä ajassa rakennamme yhteisöjä niin, että kaikki mahtuvat mukaan ja että jokainen voi kokea olevansa ainakin jossakin yhteisössä kotonaan omana itsenään – esimerkiksi pohjalaisena pohjalaisten joukossa” Teppo tiivistää.
Teppo Ylitalo haluaa myös tulevaisuutta ajatellen painottaa ”Lähin naapuri on aina ollut pohjalaisen ensisijaisen kateuden kohde. Kaipaisin pohjalaismaakuntien sisälle ja välille paljon enemmän yhteistyötä keskinäisen kyräilyn sijaan. Kyse ei ole siitä, kuka on paras tai suurin, vaan siitä että yhdessä olemme enemmän. Ihmisinä, kuntina ja alueina.”
Tässäpä on meille kaikille pohjalaisille ohjetta tulevaisuuteen!
Teksti: Jaakko A. Ojala
Kirjoitus perustuu Teppo Ylitalon (FM, väit.) haastatteluun ja väitöskirjan aineistoon
Kuvassa (alla) Väitöskaronkka-tilaisuudesta Ostrobotnialta vastaväittäjä Kati Parppei, Teppo Ylitalo, karonkassa vieraillut Zachris Topelius (Riko Eklundh), kustos professori Laura Kolbe.
