Pääkaupungin Pohojalaaset ry:n kevään 2026 päätapahtumaan Komiasti murtehella osallistui lähes 150 henkilöä.
Ostrobotnian juhlasali ja aulatila täyttyi aluksi vilkkaasta puheensorinasta, kun pohjalaisilla oli mahdollisuus praatata keskenään kahvittelun lomassa. Yhdistyksen varapuheenjohtaja Ossi Aura avasi tilaisuuden yhdessä yhdistyksen pitkäaikaisen aktiivin ja entisen puheenjohtajan Jaakko A. Ojalan kanssa. Ohjelma koostui kolmen alustajan puheenvuoroista ja eteläpohjalaisista kansanmusiikki- ja klassikkosävelmistä.
Alustajiksi paikalle oli kutsuttu Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja, FT Teppo Ylitalo sekä Etelä-Pohjanmaan Murreseura Krannien puheenjohtaja, kulttuurineuvos Jorma Aro Seinäjoelta ja suomen kielen lehtori, emeritus, Antti Välimäki Ilmajoelta.
Vasemmalta Antti Välimäki, Jorma Aro ja Teppo Ylitalo, kuvat Irma Tolonen.
Pohjalaisuus ja erilaiset murrealueet
Lapualaislähtöinen Ylitalo on väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 2025 otsikolla “Nurkkakuntaisia puukkojunkkareita vai parhaita suomalaisia? – Pohjalaiset ja pohjalaisuus oppineiden julkaisuissa 1841-1875”. Väitöskirjaan voi tutustua tämän LINKIN kautta.
Jorma Aro on toiminut pitkään P&E Hällströmin sukuseuran sukuneuvostossa. Hän on myös Jaakko Ilkka Seura ry:n ja Suomen Heimot ry:n puheenjohtaja. Välimäki on vuonna 1998 perustetun Murreseura Krannien ja Ilmajoki-Seura ry:n varapuheenjohtaja. Vuonna 2012 Välimäki julkaisi laajan Ilmajoen murteen sanakirjan. Yhdessä Aro ja Välimäki ovat mm. kääntäneet Asterixin Etelä-Pohjanmaan murteelle.
Etelä-Pohjalanmaan murre ja kveenien kieli pohjalaisena identiteettitekijänä 1800-luvulla
Ylitalo alusti otsikolla ”Etelä-Pohjalanmaan murre ja kveenien kieli pohjalaisena identiteettitekijänä 1800-luvulla”. Tuolloin pohjalaisuudesta oli vallalla useita toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Suomen alueella ajateltiin asuvan kaksi kantaheimoa, hämäläiset ja karjalaiset, jotka muodostivat läntisen ja itäisen kieli-/murrealueen. Kirjailija, pappi ja suomen kielen kehittäjä Antero Warelius tutki ja julkaisi 1847 ruotsinkielisen artikkelin Bidrag till Finlands kännedom in etnografiskt hänseende. Siinä Warelius löysi kahden päämurteen lisäksi eteläpohjalaisen kainuun murteen, nk. kveenien kielen, jonka erityispiirteisiin kuului mm. h-äänne konsonantin jälkeen, kuten sanassa “kirkhansininen”ja “kethään” ja nominatiivin s-pääte, kuten sanoissa “perkeles” ja “Tamperes”. Kveenien kielestä ei kuitenkaan tullut kolmatta murrealuetta. Eteläpohjalaismurre olisi voitu nostaa tässä vaiheessa Suomen kolmanneksi päämurteeksi, mutta niin ei käynyt.
Sen sijaan jo 1700-luvun jälkipuoliskolla vahvistunut kansallisuusaate säilyi elinvoimaisena. Yhteistä nimittäjää etsittiin koko Suomen alueelle osana Venäjän imperiumia. Elias Lönnrot etsi Suomen uljasta muinaista menneisyyttä Karjalasta ja kalevalaisista runoista. Pohjalaiset puolestaan brändäsivät itsensä parhaiksi suomalaisiksi. Siis juroista hämäläisistä ja vilkkaista karjalaisista kehittyneeksi kehittyneemmäksi versioksi.
Oululais-alajärveläinen J.W.Snellman sanoi, että tarvitaan kansallisuusohjelma, kansa pitää sivistää, ja sivistyneistö pitää kansallistaa. Toisin sanoen ruotsinkielinen ylimystö piti suomalaistaa. Snellmanin tavoitteena oli tehdä kaikista samanlaisia suomalaisia, kun taas Zachris Topeliuksen mielestä kaikki saivatkin olla erilaisia, koska kaikilla on erilaiset tehtävät. Hän korosti, että pohjalaistenkaan ei pitänyt olla tai tulla samanlaisiksi kuin vaikka karjalaiset, koska erilaisuus on edellytys sille, että muodostetaan yhdessä jotakin enemmän. Topelius oli kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ja ehkäpä juuri sen vuoksi hän katsoi, että koko maan erinomaisimmat ihmiset tulivat hänen kotiseudultaan.
Pohjanmaa vaurastui 1700-luvulta lähtien, kun rannikolla käytiin kauppaa ja rannikkokaupungit kasvoivat ja kehittyivät. Vauraus nosti itsetuntoa niin, että välillä uho pursusi yli ja esiintyi ylioppilaiden rettelöintiä yms. Itsetunto etsi väylää. Vallalla oli sääty-yhteiskunta, jossa pohjalaiset eivät kuuluneet eliittiin, mutta heillä oli rahaa ja itsetuntoa. Pohjalaisista rakennettiin suomalaisia, jotka olivat muita tarmokkaampia, rohkeampia, kätevämpiä ja itsenäisempiä. Pohjoispohjalaiset erottuivat rauhallisina kauppiasluonteina, eteläpohjalaiset taas tappelunhaluisempina ja kiihkeämpinä. Rannikon ruotsinkielisissä yritteliäisyys ja monet muut parhaiksi nähdyt ominaisuudet korostuivat. Pohjalainen sivistynyt keskisääty pyrki nostamaan omaa yhteiskunnallista asemaansa profiloimalla pohjalaiset suomalaisten parhaimmistoksi ja korostamalla heidän kansallista merkitystään. Näin pyrittiin pääsemään osaksi hajoavan sääty-yhteiskunnan jälkeistä kansallista intelligentsiaa.
Herää kysymys, että miksi kveenien kielestä ei tullut hämäläisten ja karjalaisten murteiden rinnalle kolmas murrealue ja pohjalaisten identiteetin perusta. Käsitys itä- ja länsimurteista oli jo hyvin vakiintunut, ja sitä oli vaikea haastaa; toisaalta pohjalaisten paremmuudentunnolle riitti muutenkin aineksia historiasta ammennettavaksi. Etelä-Pohjanmaalla oli kaksi erilaista kveenien murrealuetta, lapualaanen ja ilmajokinen. Ylitalon mukaan ilmajokinen varasti shown ja siitä tuli yleismurre. Nykyiset pohjalaismaakunnat alkoivat hahmottua vähitellen yhteiskunnan voimakkaan muutosprosessin seurauksena 1800-luvun lopulla. Pohjois-, Keski- tai Etelä-Pohjanmaata erillisinä alueina ei edes tiedostettu vielä 1870–1880 -luvuilla.
Ylitalo kannusti kaikkia käyttämään murrettaan rohkeasti, koska murre juurruttaa meitä omaan kotiseutuun.
Pohjalaismurteiden eroista
Aro ja Välimäki olivat valinneet alustuksensa otsikoksi “Pohjalaismurteiden eroista eri puolilla Etelä-Pohjanmaata”. Aro kertoi pohjalaismurteen erityispiirteistä esimerkkien kautta ja Välimäki täydensi ja taustoitti esimerkkejä. Yleisö sai kuulla laajan kattauksen pohjalaismurteista hauskoilla ja opettavaisillakin tarinoilla höystettynä.
Murrealueista Aro ja Välimäki mainitsivat: etelääset (kuten Isojoki), läntiset (kuten Jurva ja Laihia), pohojooset (kuten Vimpeli ja Soini) ja itääset (kuten Kuortane ja Alavus) alueet sekä lisäksi keskisen alueen, johon kuuluvat Ilmajoki, Kurikka, Jalasjärvi (nyk. Kurikkaa), Kauhajoki, Seinäjoki ja Nurmo (nyk. Seinäjokea). Tässä muutamia esimerkkejä:
Pre-kiriaan:prikka; prunni; pranstakka; preivi; prenikka; propsi; prottomi; pruukatahan; prääsätähän; prouvaa peliätähän (= tarjotin; kaivo; hiilihanko; kirje; mitali/kunniamerkki; paperipuu; kova kiire; pitää tapanaan; metelöidä; rouvaa pelätään)
Tr-alakuuset sanat: trahteeri; traksilat; trampata; triivu; traijata; ollahan trallaipäällä; trossata (= kestitys; olkaimet; polkea; lumikinos; kuljettaa/raahata; olla pahalla päällä; kerskua/mahtailla)
H-kirijaamen säilyminen: olla reiruhun; keriittihin; pannahan omena neliähän osahan; mennähän kirkkohon; tulin kattomahan vanhaa kotokylääni; Ilimajoella, Kurikas ja Jalasjärvellä mennähän, mutta Alahärmäs ja Laihialla menhän (= olla kunnollisesti; ehtiä; jakaa omena neljään osaan; …)
Heikki Hemmingin runon mukaan pohojalaanen on “ylipäänsä viisas olento maailmankaikkeures”.
Nuoria lahjakkaita muusikoita Etelä-Pohjanmaalta
Sibelius-Akatemian opiskelijat, Lapualta kotoisin oleva Helmi Ojaluoma (piano) ja Kauhajoelta lähtöisin oleva Moona Viitala (laulu ja viulu), olivat valinneet esitettäväksi kappaleita, jotka kertovat eteläpohjalaisesta kulttuurista ja laulut on myös sanoitettu alun perin murteella. Ojaluoma ja Viitala haluavat ylläpitää ja edistää kansanmusiikkia tunnettuna tyylilajina (genre), jotta tämä rikas perintö siirtyy sukupolvelta toiselle. He esittivät tilaisuuden eri vaiheissa seuraavat kappaleet:
Toivo Kuula: Tuuli se taivutti
Ville Kangas: Suomalainen häävalssi (viulu ja piano)
Hiljaiset soinnut (kaustislainen marssi ja kansansävelmä)
Toivo Kuula: Niin kauan minä tramppaan
Arto Järvelä: Resumatin polkka (viulu ja piano)
Oskar Merikanto: Onnelliset
Lisäksi yhteislauluna laulettiin Jussi Asun Kirijeen sulle kirijootan
Tuliaisina Etelä-Pohjanmaalta saatiin kauhajokisia servettejä ja ilimajokisia karkkeja. Ilmajoen kunnanjohtaja toivotti alustajien välityksellä kaikki tervetulleeksi Ilmajoen musiikkijuhlille.
Ossi Aura kiitti esiintyjiä ja yleisöä yhdistyksen puolesta. Esiintyjille hän lahjoitti tarjottimet, joita oli tilaisuuden ajan myynnissä.
Kuvassa vasemmalta oikealle Ossi Aura, Jaakko A Ojala, Moona Viitala, Helmi Ojaluoma, Antti Välimäki, Teppo Ylitalo ja Jorma Aro. Kuva Irma Talonen.
Yhdistys sai tilaisuuden jälkeen jäsenille lähettämänsä verkkokyselyn kautta runsaasti kiittävää palautetta sekä alustajien ja muusikoiden esityksistä että yleisesti aiheeseen liittyvän tilaisuuden järjestämisestä. Paljon myös toivottiin samantyyppisten tilaisuuksien järjestämistä myös jatkossa.
Teksti: Irma Talonen
Linkkejä:
Petter ja Elisabet Hällströmin sukuseura ry